Ihmissuhteet ja omat tarpeet

Minulla on ystävä, joka väitti hetken aikaa olevansa ystäväni vain, koska ihailee ja arvostaa minua ihmisenä ja koska kanssani on mukavaa jutella. Hänen mukaansa siinä ei ole mitään itsekästä eikä hänellä ole sen suurempaa tarvetta minulle. Myöhemmin oivalsin, että puhuimme hieman eri asioista samoilla nimillä, mutta tuo keskustelu herätti minut ajattelemaan laajemmin kaikkia niitä ihmisiä, jotka kuvittelvat kykenevänsä altruismiin. Heidän kuvitelmansa minun nyt tekee mieleni murskata.

Ihminen ei ole jumala, joka rakastaa kaikkia ikuisella, epäitsekkäällä, uhrautuvalla agape-rakkaudella.

Ihminen on sosiaalinen olento, jolla on sosiaalisen olennon tarpeet. Kuvittele, että olet elänyt elämäsi ensimmäiset 15 vuotta muiden ihmisen keskuudessa ja sitten sinut heitetään betonikuutioon, josta ei ole mitään yhteyksiä toisiin ihmisiin. Vain kahdenlaiset ihmiset voisivat elää tuossa paikassa tulematta hulluksi: psykopaatit ja jostakin syystä ihmiselämän ulkopuolelle jääneet poloiset, esimerkiksi susilapset. Loput 99,9 % tällä planeetalla tarvitsevat toisiaan jollakin tavoin elääkseen tasapainoista, tyydyttävää elämää.

Mitä nuo tarpeet sitten ovat? No, ensinnäkin ne voivat olla positiivisia tai negatiisivia. Mielestäni positiivisia - siis eettisesti tarkasteltuna hyviä - tarpeita ovat muun muassa tarve saada rakastaa ja vastaanottaa rakkautta, luoda ystävyyssuhteita, luoda kontaktiverkkoja työelämässä ja tarve pyytää sekä saada apua kanssaeläjiltä elämän eri vaikeuksissa. Negatiivisia tarpeita taas ovat esimerkiksi toisten tarkoituksellinen hyväksikäyttäminen tai ihmisoikeuksien loukkaaminen.

Jos siis joku tulee minulle väittämään, että hänen ihmissuhteissaan ei ole mitään tarkoitushakuista, väitän hänen valehtelevan joko minulle tai itselleen. Mitä järkeä ihmissuhteissa olisi, jos kukaan ei tarvitsisi toistaan? Uskoakseni ei mitään. Uskon myös, että ihmisen sosiaalisuudella on biologinen ja evolutiivinen pohjansa - toisia on tarvittu, jotta selvittäisiin lajia uhkaavista vaaroista. Millä kaikilla eri tavoilla tuo sosiaalisuuden kehittyminen on sitten ilmennyt, sitä olisi mielenkiintoista joskus selvittää tarkemminkin.

Joka tapauksessa teesini on, että näennäisesti epäitsekkäidenkin tekojen takana on itsekäs syy. Hyvän tekeminenhän tuntuu mukavalta: tulee sellainen olo, että on tehnyt jotakin merkittävää. Ei itsekkyyden tarvitse tässä tapauksessa kuitenkaan olla negatiivinen asia. Niin nyt vain on ollut aina - emme me ole tarpeitamme valinneet. Ne ovat geeneissämme.