Tämä kirjoitukseni liittyy yleisesti ihmisyyteen, ei vain ihmisten välisiin suhteisiin.
Väitän, että ihmiset nauttivat järkyttävien tapahtumien kauhistelusta. Sellaiset tapaukset kuin kouluammuskelut tai valtavat tsunamit lomakohteissa eivät kiinnosta vain siksi, että saataisiin tietää, mitä ympärillä tapahtuu ja miksi. Tuon tiedonhalun tyydyttämiseen riittäisi paljon pienempi uutistulva median taholta, mutta toisin aina käy. Lehdet kirkuvat otsikoillaan, mässäilevät uutisilla, jauhavat, paisuttelevat ja keksivät lisää otsikoita. Ja ihmiset lukevat järkyttyneinä, jotta saisivat jotakin keskusteltavakseen naapurin kahvipöydässä, kun oma tylsä elämä ei tarjoa enää mitään puhuttavaa. Salaa suurin osa nauttii oman harmaan arjen pysäyttävistä hirmuteoista ja katastrofeista. Äitini esimerkiksi lukee joka kesä lasten hukkumistarinoita iltapäivälehdistä, vaikka kyseiset uutiset pahoittavatkin hänen mielensä. Jotakin kiksejä hänen on pakko saada siitä, sillä miksi muuten hän lukisi noita uutisia, vaikka tietää niiden tuntuvan pahalta?
Tietysti asia on niinkin, että mitä enemmän jotakin asiaa uutisoidaan, sitä enemmän siitä ollaan kiinnostuneita. On eri asia kertoa aukeaman mittaisella uutisartikkelilla rekan ja henkilöauton kolarista kuin jos siitä olisi vain pieni maininta viimeisen sivun nurkassa. Suuri uutinen kiinnittää huomiota. Mutta toisaalta taas ihmisille kerrotaan paljolti siitä, mitä he haluavat kuulla. Jos surulliset tapahtumat eivät kiinnostaisi ketään, mitä hyötyä niitä olisi kirjoittaa?
Muistuttaisinkin siis jokaista lukijaa siitä mielettömästä mässäilyn mahdollisuudesta, jonka norjalaisen joukkosurmaaja Anders Breivikin oikeudenkäynti tulee tarjoamaan seuraavat kymmenen viikkoa. Käsi pystyyn, joka luki alle kolme lööppikirjoitusta kyseisen herran ammuskeluista viime heinäkuussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sano vain, mitä ikinä on mielessä!